maanantai 2. kesäkuuta 2014

Keskiviikkona näin mun yhtä hyvää kaveria illallisen muodossa. Me mentiin mun ravintolaan syömään, koska kaverini ei ollut vielä käynyt siellä syömässä. Torstaina oli kanssa vapaapäivä, minkä vietin eri ystävieni kaa! Ensin näin työkaveriani kahvin muodossa. Yhtäkkiä päätimme lähteä rannalle Areetaan. Kävelimme ympäriinsä ja juttelimme. 
Aika vierähti mukavasti ja olikin aika lähteä takaisin keskustaan. Työkaverini piti lähteä töihin ja mä jatkoin isoon kauppakeskukseen etsimään viinipulloja työkavereilleni. Viinipullot saatuani lähdin tapaamaan toista kaveria. Vietimme aikaa kaupungilla ja näytin hyviä kauppoja vanhasta kaupungista. Tulin vasta 20:30 kotiin ja olin ihan loppu. Ainakin tuli vapaapäivä käytettyä kunnolla ;) Perjantaina olikin töitä 10-14+20:30-23:30. Oli ihanaa kun oli noin lyhyt päivä! Asiakkaita oli tosi vähän mutta hauskas oli töissä! 
Lauantaina vikana kokonaisena päivänä Bilbaossa töitä oli 10-14+20:30-23:00. 
Asiakkaita ei ollut paljon kummassakaa vuorossa. Olin auttamassa ylhäällä pomoani tekemään annoksia, mutta hirveästi ei siis ollut tekemistä :D Sain lahjaksi työkavereiltani ison pintxo kirjan! 
Ainoa huono puoli lahjassa oli sen iso koko ja painavuus xD 
Mutta sunnuntaina kävin kävelemässä vielä kaupungilla ja sieltä kävelin takaisin kämpille. Ilma oli huono, vettä satoi ja lämpöäkään ei ollut kuib 12 astetta. Illemmalla sitten oli vuorossa meno lentokentälle ja kotiin! 
Nyt ollaan oltu kohta jo kaksi päivää kotosalla ja hyvin oon kotiutunut! Eilinen oli hieman hämmentävä päivä mutta tänään on mennyt jo paremmin. Tänään oli koulua muutama tunti ja huomenna on vuorossa valmistujaiset!!! Mutta tää taisi olla tän blogin viimeisiä kirjoituksia. Voin kirjoittaa vielä valmistujaisista myöhemmin vähän :)